Lähes 6.300 kahdeksasluokkalaista testaa Sinfonia Lahtea kuluvalla viikolla

Lähes 6.300 kahdeksasluokkalaista testaa Sinfonia Lahtea kuluvalla viikolla

Taidetestaajille tarjotaan sinfonista beatboxausta

Syksyllä 2017 alkaneen Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin Taidetestaajat-hankkeen myötä Sinfonia Lahti soittaa Sibeliustalossa kuluvalla viikolla yhteensä kuusi konserttia kahdeksasluokkalaisista ja heidän opettajistaan koostuville yleisöille. Konsertteihin tulee yleisöä 20 paikkakunnalta lähes 6.300 henkilöä, joista noin puolet tulee Päijät-Hämeestä ja puolet Uudeltamaalta, mm. Helsingistä, Espoosta, Vantaalta ja Porvoosta. Koululuokkia osallistuu yhteensä 322 kappaletta 64 eri koulusta.

Kapellimestari Taavi Oramon johtamissa konserteissa kuullaan aluksi brittisäveltäjä Benjamin Brittenin teos Nuoren orkesteriopas (A Young Person’s Guide to the Orchestra op. 34). Solistiteoksena on Felix Zengerin teos ”Flare” beatboxaajalle ja orkesterille, ja säveltäjä esiintyy itse teoksensa solistina.

Taidetestaajat on Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin rahoittama suurhanke, joka mahdollistaa kolmen vuoden ajan jokaiselle kahdeksasluokkalaiselle kaksi taidelaitosvierailua kulttuurikohteissa. Nuorten kulttuurihankkeen tavoitteena on saada nuoret kokemaan taidetta ja synnyttää kimmoke elinikäiseen kulttuurin harrastamiseen. Syksyllä 2017 Sinfonia Lahti oli mukana maakunnallisella hankkeella esittäen tuolloin kolme dramatisoitua konserttia Lahden ja maakunnan kahdeksasluokkalaisille, kaikkiaan yhteensä 2.345 oppilaalle ja heidän opettajilleen.

Taidetestaajat-konserttiin liittyy kouluille etko- ja jatkomateriaalit, joiden avulla pääsee tutustumaan orkesteriin sekä itse konserttiin ja sen teemoihin. Sinfoniaorkesteriin tutustumisen lisäksi materiaalissa on keskitytty ääneen. Mikä on nuoren ihmisen ääni ja miten ääntä voi hyödyntää taiteessa ja itseilmaisussa. Koulumateriaalia on tuotettu yhteistyönä Suomen Diakoniaopiston Lahden kampuksen Theatrum Olgan kanssa.