Nuorten solistien konsertin valinnat tehty

Etsimme syyskuussa solisteja kevään 2023 Nuorten solistien konserttiin. Mukaan haki parikymmentä muusikonalkua, joiden joukosta valittiin seitsemän solistia. Soitinskaala oli laaja pianosta puhallinsoittimiin, mukaan mahtui myös laulajia. Solistihaku oli avoinna päijäthämäläisissä musiikkioppilaitoksissa opiskeleville sekä lahtelaislähtöisille nuorille.

Sinfonia Lahti on päässyt edellisen kerran toteuttamaan nuorten solistien konsertin livenä vuonna 2018. Vuoden 2020 yleisökonsertti jouduttiin perumaan koronarajoitusten myötä, mutta konsertin tallenne kuultiin Yle Radio 1 -kanavalla seuraavana keväänä. Tulevassa konsertissa päästään pitkästä aikaa kuulemaan nuorten taiturien tulkintoja paikanpäällä Sibeliustalossa. 

Nuorten solistien konsertti 
To 12.1.2023 klo 19 
Aliisa Neige Barrière, kapellimestari

Solistivalinnat

Viena Jylhä-Ollila, harppu, Lahden konservatorio    
Einojuhani Rautavaara: Balladi harpulle ja jousille

Jesse Ansala, piano, Lahden konservatorio               
Ludwig van Beethoven: Pianokonsertto nro 1 – I Allegro con brio   

Elina Lampinen, huilu, Lahden konservatorio         
Christoph Willibald Gluck: Huilukonsertto – osat 1 ja 2         

Pirta Pöllänen, viulu, Lahden konservatorio
Jean Sibelius: Humoreskit nro 1 ja nro 2 

Siiri Kaijansinkko, alttoviulu, Lahden konservatorio      
Johann Nepomuk Hummel: Fantasie                    

Matti Skyttä, sello, Sibelius-Akatemia
Edward Elgar: Sellokonsertto – osat 1 ja 2        

Maja Burggraaff, laulu, Lahden konservatorio ja Sibelius Akatemia                          
Giuseppe Verdi: Aaria Saper vorreste oopperasta Naamiohuvit
Johann Strauss nuor.: Mein Herr Marquis, Adelen aaria operetista Lepakko

Lisätietoja

Heli Leppälä-Hakala
vt. apulaisintendentti
heli.leppalahakala@lahti.fi
044 483 1527