Rap-artisti Paperi T Sinfonia Lahden solistina 25.1.2018

Rap-artisti Paperi T esiintyy solistina Sinfonia Lahden kevätkauden sinfonisessa avauksessa 25.1.2018

Sinfonia Lahden sinfonisen kevätkauden 2018 avaavassa konsertissa Sibeliustalossa torstaina 25.1.2018 esitetään Lauri Porran teos Kohta, jonka solistina on rap-artisti Paperi T. Osana teoksen instrumentaatiota on soitinharvinaisuus Omniwerk, joka yhdistää kaksi historiallista soitinta, lautenwerkin (koskettimin soitettava luuttu) ja viola organistan (koskettimin soitettava jousisoitin). Omniwerk-solistina esiintyy Lauri Porra, ja live-elektroniikasta vastaa Tuomas Norvio. Jaakko Kuusiston johtaman konsertin solistiteoksena oli alun perin määrä olla Maija Hynnisen oboekonsertto, mutta tämä esitys siirtyy myöhemmin kerrottavaan ajankohtaan. Sinfonia Lahti on levyttänyt Kuusiston johdolla Lauri Porran orkesterimusiikkia (BIS-2305 SACD), ja konsertti on myös samalla uuden levyn julkistuskonsertti. Konsertissa kuullaan myös mm. Krzysztof Pendereckin ja Olivier Messiaenin musiikkia.

Ennen kevätkauden sinfonista avausta koetaan H. C. Andersenin Lumikuningatar-satu Felix Krohn -salissa lauantaina 20.1.2018 klo 14 ja 17 alkavissa esityksissä. Sinfonia Lahden ja Teatteri Hevosenkengän yhteisesityksessä musiikki, näyttelijät ja nuket kertovat sadun aivan uudella tavalla. Julkisessa myynnissä olevien esitysten lisäksi järjestetään kaikkiaan kuusi esitystä Lahden ja alueen kakkosluokkalaisille osana kaupungin kulttuuriohjelmaa.

Ossi Tanner on kevään 2018 orkesterin residenssitaiteilija

Orkesterin residenssitaiteilijana aloittaa 20-vuotias Ossi Tanner, joka voitti Tampereen pianokilpailun toukokuussa 2017. Tanneria kuullaan kevään aikana sekä orkesterin solistina että kamarimuusikkona.

”Minulle on suuri ilo ja kunnia saada näin upea mahdollisuus. On hienoa havaita, että Sinfonia Lahti jatkaa suomalaisen musiikkielämän perinnettä nuorten lupauksien tukemisessa. Klassisen musiikin menestystarinoiden taustalla Suomessa on ollut lähes poikkeuksetta ajatus siitä, että nuorille kapellimestareille, säveltäjille ja instrumentalisteille on annettu mahdollisuuksia läpimurtoon jo nuorella iällä suomalaisten orkesterien kanssa. Se on antanut erinomaisia valmiuksia kansainväliseen ja menestyksekkääseen uraan”, Tanner toteaa ja jatkaa: ”En malta odottaa musisointia orkesterilaisten ja Hannu Linnun kanssa ja tutustumista lahtelaisyleisöön usean konsertin merkeissä Sibeliustalon upeassa miljöössä.”

Kevään vierailijoina mm. Viktoria Mullova ja Hannu Lintu

Sinfonia Lahden kevätkaudella kuullaan Suomen-ensiesityksinä Wolfgang Rihmin käyrätorvikonsertto ja Thomas Larcherin kaksoiskonsertto viululle ja sellolle. Vierailevista kapellimestareista mainittakoon Hannu Lintu, Michał Nesterowicz ja Oliver Knussen. Solisteina esiintyvät mm. viulistit Leila Josefowicz, Viktoria Mullova, Augustin Hadelich, sellisti Matthew Barley sekä Berliinin filharmonikoiden soolokäyrätorvensoittaja Stefan Dohr. Lisäksi maaliskuussa 2018 järjestetään jälleen nuorten solistien konsertti.

Poimintoja kevätkauden 2018 konserteista

Helmikuun ensimmäisen konsertin solistiksi saapuu Berliiniin filharmonikkojen soolokäyrätorvensoittaja Stefan Dohr, joka tulkitsee saksalaissäveltäjä Wolfgang Rihmin käyrätorvikonserton (Suomen-ensiesitys) ja Mozartin käytätorvikonserton. Slobodenioukin johtamassa konsertissa kuullaan myös mm. Mozartin sinfonia nro 29. Helmikuun puolivälin konsertissa sekä kapellimestari Michał Nesterowicz ja viulisti Augustin Hadelich esiintyvät Sinfonia Lahden kanssa ensi kerran. Leonard Bernsteinin syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta, ja tätä merkkivuotta juhlistetaan säveltäjän Serenadilla viululle ja orkesterille. Konsertin pääteoksena kuullaan suuri klassikkoteos Tšaikovskin viides sinfonia. Tampereen pianokilpailun voitti toukokuussa 20-vuotias Ossi Tanner, joka esiintyy Chopinin pianokonserton nro 2 solistina helmikuun viimeisessä sinfoniakonsertissa. Kapellimestari Hannu Linnun johtama konsertti koostuu muuten Igor Stravinskyn musiikista.

Maaliskuun sinfoniakonsertit aloittaa Dima Slobodenioukin johtama nuorten solistien konsertti. Maaliskuun puolivälin konsertti on puolestaan omistettu Sergei Prokofjevin musiikille, pianosolistiksi saapuu kiinalainen Haochen Zhang, ja Slobodeniouk johtaa.

Huhtikuun sinfoniakonserteissa esiintyy kaksi tähtiviulistia, näistä ensimmäisenä Leila Josefowicz, joka esittää brittiläisen musiikkimaailman kärkinimiin lukeutuvan Oliver Knussenin viulukonserton säveltäjän itsensä johtamassa konsertissa. Knussenin johdolla kuullaan myös hänen teoksensa The Way to Castle Yonder ja Brahmsin serenadi nro 1. Slobodenioukin johtaman huhtikuun toisen sinfoniakonsertin ohjelmassa on Thomas Larcherin kaksoiskonsertto viululle ja sellolle Suomen ensiesityksenä. Konsertissa kuullaan myös mm. Richard Straussin sävelruno Also sprach Zarathustra, joka on Sinfonia Lahden ohjelmistossa kokonaisuudessaan ensi kerran.

Kevään 2018 sinfoniakauden päättää nuoren polven yhdysvaltalaiskapellimestari Joshua Weilersteinin johtama konsertti toukokuun puolivälissä. Solistina esiintyy unkarilainen huippuviulisti Kristóf Baráti, jonka tulkintana kuullaan Alban Bergin viulukonsertto. Konsertin päättää tšekkiläisistä kansansävelmistä vaikutteita saanut Antonín Dvořákin kuudes sinfonia.

Viihdekonserteissa tulkitaan helmikuussa suomalaista mielenmaisemaa Tango Alakulo -konserteissa. Huhtikuussa muistellaan puolestaan legendaarisen jazzpianisti Oscar Petersonin taidetta konsertissa, jossa solistina esiintyy uskomaton pianovirtuoosi Marian Petrescu. Perjantaisin järjestettävät viihdekonsertit on mahdollista kokea myös klo 13 alkavina päiväkonsertteina.

Kamarimusiikkia, Metsänhaltija-klubi ja pienryhmätoimintaa

Kamarimusiikki on vahvasti mukana kevään ohjelmassa. Sinfonia Lahden muusikot esittävät kamarimusiikkia taas neljän konsertin verran. Näistä kolmessa on mukana residenssitaiteilija Ossi Tanner. Konsertit kuullaan sinfoniakonsertin jälkeen Sibeliustalossa, paitsi 20.4. konsertti Felix Krohn -salissa.

Keväällä 2017 kuultiin ensimmäinen Metsänhaltija-klubi, jonka lämmin vastaanotto on poikinut lisää klubeja. 8.2. konsertin jälkeen päästetään vauhtiin vaskisoittajat. Illan vieraana on Tero Lindberg Kultaisine trumpetteineen.

Orkesterin pienryhmätoiminta jatkuu keväällä kahdella viikolla. 19.–23.3. orkesterilaiset jakautuvat ja jalkautuvat soittamaan päiväkoteihin ja palvelutaloihin ja 16.–20.4. mm. kahviloihin, kirjastoihin ja kauppakeskuksiin. Tarkemmat esitysajat ja paikat julkaistaan myöhemmin.

Lasten- ja nuortenkonsertit

Lasten ja nuorten kanssa tehtävä työ on yksi orkesterin painopistealueista. Työ jatkuu myös tulevana konserttivuonna mm. koulujen kanssa yhteistyössä tehtävän kaupungin kulttuurikasvatusohjelman konserteilla ja Hei, me sävelletään! -toiminnalla. Kevätkauden aloittavat esitykset Lumikuningatar-sadusta tammikuussa.

Vierailut Verkatehtaalle jatkuvat, vierailut myös Porvooseen ja Helsinkiin

Sinfonia Lahti aloitti säännölliset vierailunsa Hämeenlinnan Verkatehtaalle syksyllä 2007, ja tämä toiminta jatkuu myös keväällä 2018 kahdella konsertilla. Lisäksi helmikuussa vieraillaan Porvoon Taidetehtaalla, ja pääsiäiskonsertti esitetään myös Temppeliaukion kirkossa Helsingissä.