SIBELIUS-FESTIVAALI – SINFONIAKONSERTTI
La 17.10.2021 klo 17 Sibeliustalo
Dima Slobodeniouk, kapellimestari
Sinfonia nro 5 Es-duuri op. 82 (1915/1919)
Tempo molto moderato – Allegro moderato
Andante mosso, quasi allegretto
Allegro molto – Largamente assai
Väliaika
Sinfonia nro 6 d-molli op. 104 (1923)
Allegro molto moderato
Allegretto moderato
Poco vivace
Allegro molto
Sinfonia nro 7 C-duuri op. 105 (1924)
Sinfonia nro 5
Sibeliuksen viides sinfonia työllisti säveltäjäänsä kaikkiaan viiden vuoden ajan, ja se on hänen ylivoimaisesti tärkein teoksensa ensimmäisen maailmansodan ja kansalaissodan vuosilta. Mikään hänen muista sinfonioistaan ei käynyt läpi yhtä perusteellista korjausprosessia, monumentaalista taiteellista taistelua, jota Sibelius itse kuvasi ”painiksi Jumalan kanssa”. Näihin aikoihin Sibelius etsi sinfonisessa musiikissaan uutta suuntaa, jonka mukaan muoto määräytyi enenevässä määrin sisällön mukaan, säilyttäen samalla kuitenkin riittävästi perinteisiä piirteitä, jotta musiikki olisi helposti lähestyttävää niin esittäjille kuin yleisölle. Viides sinfonia kuultiin ensi kerran vuonna 1915, jolloin se koostui neljästä osasta. Sibelius ei kuitenkaan ollut tyytyväinen teokseen, ja korjattu kolmiosainen versio esitettiin vuonna 1916. Edelleen säveltäjä oli kuitenkin tyytymätön, nykyään yleensä kuultu versio onkin vuodelta 1919.
Joulukuussa 1915 Sibelius juhli 50-vuotissyntymäpäiväänsä. Tuolloin häntä kohdeltiin kansallisena merkkihenkilönä. Hänestä kirjoitettiin lehtiartikkeleita, hänen kuvansa oli esillä kauppojen ikkunoissa, ja onnitteluita tuli laajalti. Sinfonian oli määrä olla valmis syntymäpäiväjuhlallisuuksiin mennessä, ja hän kamppaili pysyäkseen tavoitteessaan. Hän oli työskennellyt sinfonian parissa yli vuoden vaihtaen motiiveja viidennen ja vasta aluillaan olevan kuudennen sinfonian välillä. Sibelius kirjoitti päiväkirjaansa: ”Kuin Isä Jumala olisi heittänyt alas mosaiikin palasia taivaan permannoista ja pyytänyt minua selvittämään, millainen kuvio on ollut. Kenties hyvä määritelmä ’komponeeraamiselle’”.
Kuten Sibelius merkitsi päiväkirjaansa huhtikuussa 1915: ”Näin tänään kymmentä vaille yksitoista 16 joutsenta. Suurimpia elämyksiäni! Herrajumala tuota kauneutta! Ne kiertelivät pitkään yläpuolellani. Katosivat auringon utuun välkehtivänä hopeanauhana. Ääntely samaa puupuhallintyyppiä kuin kurkien, mutta ilman tremoloa. … Luonnonmystiikkaa ja elämän tuskaa! Viidennen sinfonian finaaliteema.”
Vuoden 1915 versiota sinfoniasta voisi kenties verrata keskeneräiseen kuviosahapalapeliin. Sibelius oli laittanut kasaan tarpeeksi paloja antaakseen jonkinlaisen ajatuksen kokonaiskuvasta, mutta hienovaraisemmat yksityiskohdat antoivat vielä odottaa ilmestymistään, ja elementtien lopulliset paikat kokonaiskuvassa olivat niin ikään vielä tuloillaan. Omanarvontuntoisena ja itsekriittisenä taiteilijana Sibelius ei olisi tietoisesti esitellyt normaalin tasonsa alittavaa teosta, mutta on kiistatonta, ettei 8. joulukuuta 1915 esitetty viidennen sinfonian versio käyttänyt suurinta potentiaaliaan. Syntymäpäiväjuhlien yhteydessä käytettynä asialla ei ehkä ollut niin suurta väliäkään. Oli tärkeämpää, että hänellä oli esitettäväksi uusi suuri sinfonia, joka vieläpä osoittautui vähemmän haastavaksi ja poleemiseksi kuin neljäs sinfonia.
Jo tammikuussa 1916 Sibelius oli tehnyt päätöksen korjata viidennen sinfoniansa. Hän kirjoitti: ”Tahtoisin antaa uudelle sinfonialleni toisen – inhimillisemmän – muodon. Maanläheisemmän, elävämmän. – Vika oli siinä, että minusta työn kuluessa on tullut toinen.” Korjattu, kolmiosainen versio oli valmiina ajoissa hänen 51-vuotispäivilleen 8. joulukuuta. Vuoden 1916 version partituuria ei enää ole, mutta säilyneen kontrabassostemman perusteella voimme todeta, että alkuperäiset ensimmäinen ja toinen osa olivat menneet nyt yhteen, ja olivat näin paljon lähempänä niiden lopullista hahmoa. Hidas osa ja finaali olivat kuitenkin vielä matkan päässä lopullisesta muodostaan: esimerkiksi finaali oli kasvanut pituutta 679 tahdista 702 tahtiin. Vuoden 1916 versio sinfoniasta sai jakaantuneet arviot.
Alkuvuodesta 1917 Sibelius oli suunnitellut viidennen sinfoniansa esitystä Tukholmaan lankonsa Armas Järnefeltin johdolla. Esitys jäi tekemättä – hän kirjoitti Järnefeltille: ”Viime vuoden olen muokannut sitä uudestaan, mutta – en ole tyytyväinen. Ja en voi, ehdottomasti en voi lähettää sitä.” Ennen kuin hän pystyi ratkaisemaan sinfonian haasteet tyydyttävästi, arkea tuki kuitenkin häiritsemään Suomen itsenäisyysjulistusta 6.12.1917 seurannut kansalaissota. Ainola oli punakaartin tarkastukseen joutuneiden kiinteistöjen joukossa, ja Sibelius suostuteltiin lopulta siirtymään suhteellisen turvalliseen Helsinkiin, jossa hän viipyi useita kuukausia. Sinfonia ei ollut vielä valmis maaliskuussa 1919, kun Sibeliuksen ystävä ja luotettu Axel Carpelan kuoli – olikin melkoisen edistyksellistä sairautensa kanssa riutuvalta Carpelanilta kirjoittaa, että ”sinf. V kokonaisuutena oli erinomainen sekä muodoltaan että sisällöltään. … Nyt tiedän, että siitä tulee mestarisinfonia.” Itsekritiikin viime hetken kuohunnat saivat Sibeliuksen lähes hävittämään kokonaan toisen ja kolmannen osan ja antamaan yksin jääneelle avausosalle nimen ”Fantasia sinfonica I”, mutta 24. marraskuuta 1919 säveltäjä itse johti sinfonian lopullisen version Helsingissä.
Sinfonian lopullisessa versiossa säilyi vuoden 1916 version kolmiosainen muoto, jossa alkuperäiset ensimmäinen osa ja scherzo ovat nyt liitetty saumattomasti yhteen, ja scherzo kiihtyy asteittain ja kuitenkin jatkuvasti kohti sen sykähdyttävää huippukohtaa. Alkuperäinen temaattinen materiaali on nyt orkestroitu värikkäämmin ja yhdistelty huolellisemmin ja hienovaraisemmin, ja tämän johdosta jotkut motiivit ilmestyvät eri järjestyksessä. Teoksen rakenteellista tasapainoa on muutettu (vain harva vastustaisi termiä ”parannettu”) pidentämällä hidasta osaa ja leikkaamalla merkittävästi finaalin kestoa. Yksi sinfonian huomattavimmista piirteistä, lopun kuusi huolellisesti asetettua vasaraniskua, kuullaan nyt täydessä loistossaan (vuoden 1915 versiossa ne oli hämärretty jousitremololla).
Sinfonia nro 6
Sibelius alkoi luonnostella ideoita kuudenteen sinfoniaansa jo vuosina 1914–15, kun viides sinfonia oli vielä piirustuslaudalla. Yhdessä kohtaa tätä varhaista vaihetta hän jopa suunnitteli sen muuttamista toiseksi viulukonsertoksi (”Concerto lirico”). Seuraavina vuosina monia motiiveja kokeiltiin muissa yhteyksissä. Viidennen sinfonian kanssa kokemiensa kamppailujen jälkeen Sibelius yritti edelleen sovittaa yhteen sinfonisen musiikkinsa muotoa ja sisältöä, ja kuudes sinfonia oli hänen tärkeysjärjestyksessään ensimmäisenä vasta vuonna 1922. Ennen kuin Sibelius sai sen valmiiksi, sai hän kokea henkilökohtaisen tragedian. Toukokuussa 1922 hänen suuresti rakastama veljensä Christian, etevä psykiatri ja amatöörisellisti, sairastui parantumattomasti ja kuoli heinäkuun 2. päivänä. Vasta syyskuussa Sibelius pystyi keskittymään sinfoniaan, ja se työllisti häntä vuoden 1923 alkupuolelle asti.
Sibelius johti kuudennen sinfoniansa kantaesityksen Helsingin filharmonisen orkesterin konsertissa 19.2.1923. Pian tämän jälkeen, hän kuvasi teostaan ruotsalaistoimittaja William Seymerille: ”Se on hyvin hiljainen sekä sävyltään että luonteeltaan … ja rakentuu – aivan kuten viideskin – pikemminkin lineaariselle kuin harmoniselle perustalle. Muutoin siinä on, kuten useimmissa muissakin sinfonioissa, neljä osaa, joita on kuitenkin muodollisessa katsannossa käsitelty täysin vapaasti. Mikään niistä ei noudata tavanomaista sonaattimuotoa. … En muutoin näe sinfoniaa pelkästään musiikkina, jossa on niin ja niin monta tahtia, vaan pikemminkin erään elämänprinsiipin, sielunelämäni erään vaiheen ilmauksena.”
Ei ole epätavallista, että Sibeliuksen musiikissa on modaalisia sävyjä, mutta doorisuuden vaikutus kuudennessa sinfoniassa on erityisen ilmeinen. Kun ensimmäisen, kolmannen ja neljännen osan avaussivuilla ei toden totta ole etumerkintää, on todennäköisesti soveliaampaa kutsua teosta pikemmin ”sinfoniaksi doorisessa moodissa” kuin ”sinfoniaksi d-mollissa” (partituurin etusivulla ei ole mitään mainintaa sävellajista). Osa sinfonian materiaalista on koraalimaista, mutta Sibelius ei lainaa tai sävellä nimenomaisia koraaliteemoja. Sen sijaan hän viittaa epäsuorasti uskonnollisiin käsitteisiin, joilla ei ole välitöntä paikkaa hänen visiossaan sinfoniasta absoluuttisena musiikkina.
Kuudennen sinfonian tekstuuria hallitsevat jouset. Koko teoksen motiivien perusmateriaali löytyy levollisesta, polyfonisesta avauksesta: laskeva fraasi aivan alussa ja pian tämän jälkeen nouseva teema, joka kuullaan ensin oboen soittamana. Avauksen rauhallisuus antaa myöten eloisammalle musiikille, vaikka peruspulssi säilyykin samana. Vasta codassa matalien jousien tremolot ja kaukaiset torvisoinnut kertovat tunnelman tummenemisesta. Unelmoivassa ”hitaassa” osassa on epätavallinen rytminen vapaus, melkein kuin se olisi nuotinnettu ilman tahtiviivoja. Täydellisenä vastakohtana lyhyt scherzo on selkeä, maassa kiinni oleva kappale itsepintaisella trokeepulssilla.
Finaali alkaa jalolla, säännöllisillä fraasinpituuksilla olevalla melodialla, joka soitetaan vuorolaulun tapaan puupuhaltimilla/korkeilla jousilla ja matalilla jousilla. Fraasit kadottavat kuitenkin asteittain symmetriansa, ja musiikista tulee enenevässä määrin kiireellistä nousten hurjaan huippukohtaansa. Huippukohdan jälkimainingeissa saavumme lopuksi koraalimaiseen teemaan, joka lopulta päästää sinfonian hiljaisuuteen.
Sibelius omisti kuudennen sinfoniansa ruotsalaiselle säveltäjälle ja kapellimestarille Wilhelm Stenhammarille, joka oli hänen hyvä ystävänsä ja hänen musiikkinsa uskollinen esitaistelija.
Sinfonia nro 7
Sibeliuksen seitsemännen sinfonian alkujuuret ovat kietoutuneet tiukasti yhteen viidennen ja kuudennen sinfonian vastaaviin: monet teoksen motiiveista voidaan jäljittää luonnoksiin vuoden 1914 lopusta tai vuoden 1915 alusta. Teoksen tavaramerkkinä toimiva pasuunateema luonnosteltiin 1910-luvun loppupuolella suunnitteilla olleeseen sinfoniseen runoon Kuutar.
Usein siteeratussa kirjeessään Axel Carpelanille (20.5.1918) Sibelius kirjoitti seitsemättä sinfoniaansa koskevista suunnitelmistaan seuraavasti: ”Elämäniloa ja vitaalisuutta appasionata-lisäyksin 3:ssa osassa, jossa viimeinen ’helleeninen rondo’ … muutan kenties suunnitelmia sitä mukaa kuin musiikilliset ajatukset kehittyvät.” Sibeliuksen suunnitelmat todellakin muuttuivat ja 1920-luvun alusta peräisin oleva käsikirjoitus todistaa, että hän ennakoi silloin teoksesta – ei kolmi- vaan neliosaista. Kesällä 1923, Ruotsiin ja Italiaan suuntautuneen suuren konserttikiertueen jälkeen, Sibelius keskitti huomionsa seitsemänteen sinfoniaan ja päätti, että siitä tulee yksiosainen teos. Teos on paljolti johdettu aiemmin suunnitellusta toisesta osasta, C-duuri-pohjaisesta adagiosta, joskin osa nopeammasta musiikista voidaan jäljittää suunniteltuun g-molli-finaaliin.
Vuoden 1924 alkukuukausina Sibelius keskittyi uuden sinfoniansa työstämiseen. Hän työskenteli usein öisin, juoden viskiä. Teos oli valmis 2. maaliskuuta ja sen ensiesitys oli 24. maaliskuuta. Sibelius itse johti ensiesityksen, kuten kaikkien muidenkin sinfonioidensa – mutta muista poiketen, tätä teosta ei kuultukaan ensin Helsingissä vaan Tukholman konserttitalossa, esittäjänään Tukholman Konserttiyhdistyksen (Stockholm Konsertförening) orkesteri. Mutta Aino-vaimon kärsivällisyys oli pingotettu yli sietokyvyn. Hän oli läksyttänyt miestään (kirjallisesti!) tämän luonteen heikkoudesta ja rakkaudesta alkoholiin, ja kieltäytynyt lähtemästä mukaan kantaesitysmatkalle Tukholmaan. Itse tilaisuudessa hänen pelkonsa osoittautuivat aiheettomiksi. Konsertti oli loppuunmyyty ja uusi teos otettiin hyvin vastaan.
On selvää, että Sibelius käsitteli teosta sinfoniana suurimman osan sen raskausajasta. Kantaesityksessään Tukholmassa se kantoi kuitenkin nimeä Fantasia sinfonica, otsaketta, jota hän oli suunnitellut vuonna 1919 harkitessaan erottavansa ensimmäisen osan viidennestä sinfoniasta. Kuten Kari Kilpeläinen huomioi teoksen kriittisen laitoksen esipuheessa (Breitkopf & Härtel, 2010): ”Sibelius ei alun perin päättänyt säveltävänsä ’fantasian’, vaan materiaali ja musiikillisten aiheiden kehittyminen näyttää johtaneen hänet tähän ratkaisuun.” Fantasia sinfonica -nimi pysyi esityksissä Kööpenhaminassa ja Malmössä muutamaa kuukautta myöhemmin, vaikkakin ainakin yhdessä tanskalaiskritiikissä sitä jo kutsuttiin nimellä ”Sinfonia nro 7”. Kirjeessään kustantajalleen Wilhelm Hansenille 25.2.1925 Sibelius totesi: ”Parasta olisi, jos nimi olisi Symphonie No. 7 (in einem Satze)”. Teoksen ensiesitys Suomessa oli vasta 25.4.1927, jolloin sen johti Robert Kajanus.
Seitsemäs sinfonia on yhteensulautumis- ja tiivistämisprosessin ylin ilmaus (”uljas yksinkertaistaminen”, kuten ruotsalainen kriitiikko ja säveltäjä Moses Pergament kirjoitti ensiesityksen jälkeen). Tämä prosessi oli työllistänyt Sibeliusta koko hänen sinfonisen uransa ajan. Musiikin luonne ulottuu pitkästä, koraalimaisesta jousien polyfoniajaksosta säntäilevän Vivacissimon kautta motoriseen ja tanssinomaiseen Allegro molto moderato -jaksoon. Sibelius punoo yhteen äärimmäisen taidokkaasti majesteettisen pasuunateeman avulla nämä näennäisesti yhteen sopimattomat elementit saumattomaksi kokonaisuudeksi siten, että jokainen pulssivaihdos on huomaamaton siinä missä väistämätönkin. Kuten ”Radiole” (todennäköisesti Sibeliuksen ystävä Gunnar Hauch) kirjoitti tanskalaisessa Nationaltidende-sanomalehdessä Kööpenhaminan-esityksen jälkeen vuonna 1924: ”Siinä ei ole mitään liikaa tai liian vähän; musiikki soljuu elämän lähteen tavoin löytäen oman tiensä.”
Seitsemännen sinfonian ilmaantumisen jälkeen ei Sibelius eikä kukaan muukaan ymmärtänyt, että se olisi olemaan säveltäjän viimeinen julkaistu teos siinä tyylilajissa. Hänen sävellystyylinsä ohjautuessa uuteen suuntaan – tonaalisesti aiempaa rohkeampaan ja läpitunkevampaan – hän kävi käsiksi uuden sinfonian säveltämiseen ja näytti jonkin aikaa edistyvän siinä. Luvaten maailmanensiesityksen Serge Koussevitzkylle Bostoniin, Euroopan-ensiesityksen Basil Cameronille Lontooseen ja Suomen-ensiesityksen Georg Schnéevoigtille, Sibelius näyttäisi olleen lähellä kahdeksannen sinfoniansa viimeistelyä alkuvuoteen 1932 mennessä, mutta hän ei koskaan toimittanut partituuria. Vuonna 1933 ensimmäinen osa – 23 sivua – toimitettiin jopa eteenpäin puhtaaksikirjoittajalle. Mutta sen jälkeen ei mitään. Sibelius oli ollut erittäin itsekriittinen koko uransa ajan, ja tässä kohtaa hänen antoi epäilystensä nousta huippuunsa. Niinkin myöhään kuin vuonna 1943 hän toivoi saavansa teoksen valmiiksi ja kertoi sihteerilleen Santeri Levakselle: ”Minulla on suuri teos työn alla ja toivoisin saavani sen valmiiksi ennen kuolemaani.” Päiväkirjaansa hän kirjoitti: ”Sinfonia on ajatuksissani.”
Muutaman kuukauden kuluttua hän oli kuitenkin päättänyt antaa asioille toisen suunnan. Aino Sibelius muisteli: ”1940-luvulla meillä käynnistyi suuri autofadee, polttajaiset. Mieheni oli kerännyt joukon käsikirjoituksia pyykkikoriin ja poltti niitä ruokasalin avotakassa. Siinä meni Karelia-sarjan osia – myöhemmin minä näin irtirevittyjen sivujen jäännöksiä – ja paljon muuta. Minulla ei ollut voimia katsoa tätä kauhistusta, vaan vetäydyin pois huoneesta. Siksi en tiedä, mitä hän tuleen heitti. Mutta tämän jälkeen mieheni olemus oli tyynempi ja hänen mielensä valoisampi. Se oli onnellista aikaa.”
Andrew Barnett
Dima Slobodeniouk
Oivaltavasta ohjelmasuunnittelustaan kiitetty Dima Slobodeniouk aloitti Sinfonia Lahden ylikapellimestarina ja Sibelius-festivaalin taiteellisena johtajana syksyllä 2016. Hän on toiminut syyskuusta 2013 lähtien myös Galician sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana. Slobodeniouk yhdistää työssään syntymämaansa Venäjän ja myöhemmän kotimaansa Suomen kulttuurilliset vaikutukset ja vahvan musiikillisen perinnön.
Slobodeniouk on työskennellyt mm. Berliinin filharmonikkojen, Leipzigin Gewandhaus-orkesterin, Baijerin radion sinfoniaorkesterin Amsterdamin kuninkaallisen Concertgebouw-orkesterin, Lontoon filharmonikkojen, Lontoon sinfoniaorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin (RSO), Rotterdamin filharmonikkojen sekä Chicagon, Baltimoren, Sydneyn sinfoniaorkesterien ja NHK-sinfoniaorkesterin kanssa. Solisteina hänen johtamissaan konserteissa esiintyvät mm. Leif Ove Andsnes, Joshua Bell, Khatia Buniatishvili, Vadim Glutzman, Håkan Hardenberger, Johannes Moser, Truls Mørk, Baiba Skride, Yuja Wang ja Frank Peter Zimmermann.
Slobodenioukin konserttivuosi 2020/2021 sisältää huippuhetkiä kuten debyytit Tukholman kuninkaallisten filharmonikkojen ja Pittsburghin sinfoniaorkesterin kanssa. Hän palaa johtamaan Bostonin sinfoniaorkesteria (ohjelmanaan Stravinskyn Tulilintu kokonaisuudessaan), Minnesotan orkesteria, Frankfurtin hr-sinfoniaorkesteria, Berliinin Rundfunk-Sinfonieorchesteria, Wienin radion sinfoniaorkesteria (sisältäen Skrjabinin Prometeuksen ja Stravinskyn Psalmisinfonian ORF-kuoron kanssa), Hollannin radion filharmonikkoja (orkesterin 75-juhlakaudella solistinaan Truls Mørk) ja Barcelonan sinfoniaorkesteria.
Slobodeniouk avasi Galician sinfoniaorkesterin kauden Mahlerin yhdeksännellä sinfonialla. Sinfonia Lahden kausi avattiin viiden nuoren säveltäjän (Olli Moilanen, Petros Paukkunen, Lara Poe, Stephen Webb and Dante Thelestam) teosten kantaesityksillä osana Sibelius-festivaalin taimitarha -hanketta. Nämä nuoret säveltäjät olivat valmistaneet teoksensa kevään mittaan opastajinaan kokeneet kollegat Haapanen, Whittall, Fagerlund, Talvitie ja Wennäkoski.
Sinfonia Lahdelta ja Slobodenioukilta ilmestyi hiljattain Prokofjevin musiikkia ilmestynyt levytys (BIS), ja orkesterin levytys (BIS), jossa hän johtaa Kalevi Ahon fagottikonserton, sai vuonna 2018 arvovaltaisen BBC Music Magazine Awardin. Slobodeniouk on levyttänyt Stravinskyn musiikkia Galician sinfoniaorkesterin kanssa (BIS), Lotta Wennäkosken teoksia Radion sinfoniaorkesterin kanssa (Ondine) ja Sebastian Fagerlundin teoksia Göteborgin sinfonikkojen kanssa (BIS).
Moskovalaissyntyinen Dima Slobodeniouk opiskeli viulunsoittoa Moskovan keskusmusiikkikoulussa Zinaida Gilelsin ja Jevgenia Chugajevin johdolla sekä Keski-Suomen konservatoriossa ja Sibelius-Akatemiassa Olga Parhomenkon johdolla. Hän opiskeli orkesterinjohtoa Sibelius-Akatemiassa opettajinaan Leif Segerstam, Atso Almila ja Jorma Panula sekä Ilja Musinin ja Esa-Pekka Salosen johdolla. Kouluttaakseen tulevaisuuden nuoria muusikoita Slobodeniouk on tehnyt Galician sinfoniaorkesterin kanssa oman hankkeen, jossa opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus johtaa ammattiorkesteria.
Sinfonia Lahti
Sinfonia Lahti on perinteet tunteva ja uutta luova lahtelainen, suomalainen ja kansainvälinen orkesteri.
Orkesterin toiminnan ytimessä on laaja ja monipuolinen sinfoniakonserttien sarja, jota täydentävät laadukkaat viihdekonsertit. Painokkaassa osassa on Lahden ja sen alueen lapsille ja nuorille suunnattu toiminta. Orkesterin koti on Sibeliustalo, jonka ovat listanneet akustiikaltaan yhdeksi maailman parhaista konserttisaleista mm. The Guardian, The Wall St. Journal ja Die Welt -lehdet.
Sinfonia Lahden vakituisina kapellimestareina on jo usean vuosikymmenen ajan ollut maailmalla menestyvät suomalaistaiteilijat – Osmo Vänskä, Jukka-Pekka Saraste, Okko Kamu ja viimeisimpänä syksyllä 2016 orkesterin ylikapellimestarina aloittanut Dima Slobodeniouk. Samat kapellimestarit ovat toimineet myös orkesterin Sibeliustalossa vuodesta 2000 lähtien järjestämän Sibelius-festivaalin taiteellisina johtajina. Orkesterin ylikapellimestarina ja Sibelius-festivaalin taiteellisena johtajana aloittaa syksyllä 2021 Dalia Stasevska.
Orkesterin laajan tunnettuuden maailmalla ovat luoneet mittava levytystoiminta, lukuisat ulkomaanvierailut ja verkkokonsertit. Jo yli 30 vuotta jatkunut levytystyö, pääosin ruotsalaisen BIS-levymerkin kanssa, on tuottanut noin sata maailmanlaajuisesti yli 1,2 miljoonaa kappaletta myynyttä äänitettä. Ne ovat keränneet myös lukuisia kansainvälisiä levypalkintoja, kolme platinalevyä ja seitsemän kultalevyä. Erityistä huomiota ovat saaneet Osmo Vänskän johtamat orkesterin maineelle kansainvälisesti tunnettuna Sibelius-orkesterina pohjaa luoneet Sibelius-levytykset mm. viulukonserton ja viidennen sinfonian alkuperäisversioista. Orkesterin kunniasäveltäjän Kalevi Ahon tuotannolla on niin ikään merkittävä rooli orkesterin levytystuotannossa.
Sinfonia Lahti on esiintynyt useilla merkittävillä festivaaleilla ja musiikkiareenoilla ympäri maailman, mm. BBC Proms -festivaalilla Lontoossa, Valkeat yöt -festivaalilla Pietarissa, Amsterdamin Concertgebouwssa Berliinin filharmoniassa, Wienin Musikvereinissa ja Buenos Airesin Teatro Colónissa. Orkesterin konserttivierailut ovat suuntautuneet Japaniin, Kiinaan, Etelä-Koreaan, Yhdysvaltoihin, Etelä-Amerikkaan sekä useisiin Euroopan maihin. Kotimaassa Sinfonia Lahti on vieraillut vuodesta 2007 säännöllisesti Hämeenlinnan Verkatehtaalla ja on tuttu näky myös muilla suomalaislavoilla.
Sinfonia Lahti aloitti säännölliset konserttilähetykset internetissä ensimmäisenä orkesterina maailmassa Classiclive.com-sivustolla vuonna 2007. Vuonna 2015 aloitettu Hiilivapaa Sinfonia Lahti -hanke toi orkesterille kansainvälisen Classical:NEXT -innovaatiopalkinnon vuonna 2018.
