Sinfonia Lahti kutsuu yleisön sukeltamaan orkesteriin 5.3.2018

Sinfonia Lahti kutsuu yleisön sukeltamaan orkesteriin 5.3.2018

Sinfonia Lahti kokeilee tänä keväänä uutta konserttimuotoa, jossa yleisö pääsee soittajien joukkoon istumaan. Maanantaina 5.3.2018 klo 19.00 järjestettävään tunnin mittaiseen konserttiin Sibeliustalon Metsähallissa pääsee 100 ensimmäistä onnekasta lipunostajaa. Konsertin nimi on ”Sukellus orkesteriin”, joka kuvastaa hyvin kuulijalle tarjottavaa kokemusta olla osa orkesteria ja kuulla teokset niin, kuin muusikot teoksen kuulevat esittäessään. Kapellimestari asettuu salin keskelle ja orkesteri yhdessä yleisön kanssa hänen ympärilleen. Kuulija saa todellisen äänikylvyn.

Konserttimuoto on käytössä Berlin Konzerthausissa, jonne sen on kehittänyt konserttitalon orkesterin taiteellinen johtaja Iván Fischer. Konsertti vaatii toteutuakseen yhdessä tasossa olevan hallimaisen tilan, joten 5.3. konsertti toteutetaan Sibeliustalossa Metsähallissa. Konsertin johtaa ja juontaa orkesterin ylikapellimestari Dima Slobodeniouk, ja ohjelmassa kuullaan Sibeliuksen musiikkia.

Konsertin lipunmyynti aloitetaan ti 20.2.2018 Ticketmaster Suomen jakelu- ja myyntiverkostossa sekä Sibeliustalon lipunmyynnissä.

Kuva Berlin Konzerthausen Mittendrin -konsertista. Kapellimestarina konserttimuodon keksijä ja Konzerthausorchestran taiteellinen johtaja Iván Fischer. Kuvaaja Frank Löschner.