VIHREÄ SÄDE - KÄSIOHJELMA

VIHREÄ SÄDE

To 6.5.2021 klo 19 Sibeliustalo 

Dalia Stasevska, kapellimestari 
Maaria Leino, viulu 
Mikaela Palmu, viulu 
Jess Gillam, saksofoni

Steve Reich: Duo kahdelle viululle ja jousiorkesterille (1993)

Gavin Bryars: The Green Ray 

Väliaika 

Jean Sibelius: Sinfonia nro 3 C-duuri op. 52  
Allegro moderato 
Andantino con moto, quasi allegretto 
Moderato – Allegro (ma non tanto) 

Steve Reich: Duo kahdelle viululle ja jousiorkesterille 

Yhdysvaltalainen säveltäjä Stephen (Steve) Reich (s. 1936) on ns. minimalistisen suunnan tärkeimpiä edustajia mm. Terry Rileyn, Philip Glassin ja John Adamsin ohella. Minimalistinen musiikki on abstraktia, ja siinä pyritään keskittymään kaikkein olennaisimpaan sekä karsimaan samalla ilmaisu turhista rönsyistä. Tyypillistä suuntaukselle on asioiden toistaminen ja pienimuotoinen varioiminen – tuloksena on usein varsin hypnoottinen, unenomainen tunnelma. 1960-luvulla alkanut tyylilaji on edelleen voimissaan, ja se on vaikuttanut jossain määrin myös sellaisten säveltäjien musiikkiin, jotka eivät ole tyypillisesti minimalistisen tyylin edustajia. 

Steve Reich opiskeli normaaleiden musiikkiaineiden lisäksi mm. afrikkalaista rummutusta, gamelan-musiikkia sekä heprealaista psalmilaulua. Hänen sävellyksissään on paljon afrikkalaisia vaikutteita, myöhemmin myös viihteellisiä aineksia. Erityisen kiinnostunut Reich oli rytmistä sekä soittimen äänen moninkertaistamisesta, joka saadaan aikaan käyttämällä yhtaikaa saman musiikin elävää ja nauhoitettua esitystä. Säveltäjä itse on verrannut musiikkiaan usein tiimalasissa valuvaan hiekkaan. 

Vuonna 1993 kirjoitettu Duo (Duetto) kahdelle viululle ja jousiorkesterille on erään määritelmän mukaan ”kuusi minuuttia lumoavaa auringonpaistetta”. Teoksessa ei korostu virtuoosisuus, vaan tunnelmat ovat lähinnä rauhoittavia, rentouttavia ja staattisia. 

Duo on omistettu Yehudi Menuhinille, joka oli sen myös tilannut säveltäjältä. Ensiesitys kuultiin elokuussa 1995 Menuhinin 1957 perustamilla Sveitsin Gstaad Festival -musiikkijuhlilla. Alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluu kahden sooloviulun lisäksi neljä alttoviulua, kolme selloa ja kontrabasso, mutta teoksesta on myös sovitukset sooloviuluille ja jousiorkesterille sekä sooloviuluille ja pianolle. 

Hannu Kivilä 

Gavin Bryars: Green Ray 

Gavin Bryars (s. 1943) on brittiläinen säveltäjä. Tausta jazzbasistina näkyy hänen sävellyksissään improvisaation käyttönä. 1960-luvun lopussa hän opiskeli avantgardesäveltäjien, kuten John Cagen ja Cornelius Cardewin johdolla. Bryarsin ensimmäinen merkittävä sävellys The Sinking of the Titanic on tältä ajalta. Hänen musiikkiaan kuultiin Suomessa jo vuonna 1969, jolloin Amos Andersonin taidemuseossa esitettiin Bryarsin puolituntinen nauhateos A Must For All Sibelians. Heinäkuussa 1991 kantaesitetystä teoksestaan Green Ray hän kertoo seuraavaa:  

”Teos on omistettu sen tilaajille, saksofonisti John Harlelle ja Bournemouth Sinfoniettalle. Tilauksen mahdollisti australialaisen South West Arts -säätiön taloudellinen tuki. Teoksessa hyödynnetään saksofonin kykyä pitkiin, ekspressiviisiin melodialinjoihin. Olen hyödyntänyt myös orkesterin yksittäisten soittajien kykyjä kuultuani Sinfoniettan esityksiä. Vaikka sävellys soitetaan ilman taukoja, se jäsentyy taitteisiin, jotka eroavat toisistaan tempon ja tekstuurin suhteen. Esimerkiksi juuri ennen loppua saksofonia säestää 21 soolojousta; toisin sanoen koko jousisto soittaa divisijaettuna. Tätä taitetta seuraa coda, jossa saksofoni, englannintorvi, käyrätorvi ja sooloviulu esittävät omat lamentonsa eli valituslaulunsa samanaikaisesti.  

The Green Ray (Le Rayon vert) on Jules Vernen läntiseen Skotlantiin sijoittuvan romaanin otsikko. Tärkeässä roolissa Vernen teoksessa on näillä seuduilla tavattava erikoinen valoilmiö. Vihreä säde on havaittavissa auringonlaskun aikaan tietyillä leveysasteilla ja määrätyssä kohdassa rannikkoa juuri auringon koskettaessa horisonttia. Lyhyen hetken ajan aurinko säteilee vihreää valoa. Tarinan mukaan rakastavaisten rakkaus sinetöityy heidän luodessaan yhtä aikaa katseen vihreään säteeseen. Vernen kertomuksessa nuoren miehen yritykset katsella vihreää sädettä häiriintyvät alati. Näkymän peittää aina äkillinen pilvi tai horisontissa lipuva pursi.  

Tarinassa kuvattu Länsi-Skotlannin seutu tunnetaan myös omintakeisista säkkipilliperinteistään. Miespuoliset soittajat harjoittelivat rannikon tietyssä luolassa, naispuolisille oli oma ”kyyhkyluolansa”. Soittajien soittaessa omia lamentojaan illanhämyssä saattoi tapahtua samanlainen kolmoistaika kuin vihreän säteen aikana: rakkauksia sinetöityi asianosaisten siitä lainkaan tietämättä. Sävellykseni codan yhtäaikaiset lamentot viittavat tähän ilmiöön.  

Olen itse kertaalleen kokenut vihreän säteen eteläisessä Kaliforniassa, kun olin Tecate-vuorelle kiivettyäni palaamassa rantaa pitkin. Vuoren huipulla sijaitsee nykyisin tyhjillään oleva talo, jossa antropologi W.Y.Evans-Wentz käänsi tiibetiläisen kuolleiden kirjan.” 

Pekka Miettinen     

Jean Sibelius: Sinfonia nro 3  

Syyskuussa 1904, jolloin Sibelius muutti Järvenpäähän, suunnitelmat hänen kolmatta sinfoniaansa varten alkoivat juuri saada muotoaan. Maaliskuun 1. päivänä 1906 hän kirjoitti Axel Carpelanille, että sinfonia oli lähes valmis luvaten johtaa sen Kuninkaallisen filharmonisen seuran konsertissa Lontoossa keväällä 1907. Lontoon-konserttia piti kuitenkin lykätä, ja lopulta hän sai viimeisteltyä teoksen juuri ajoissa johtaakseen sen Helsingissä 25.9.1907. Osa sinfoniaan suunnitellusta temaattisesta materiaalista päätyi lopulta laajaan valikoimaan muita teoksia, mm. Kyllikki-pianosarjaan ja Voces intimae -jousikvartettoon. Käänteisesti jotkut ideat ovat taas johdettu valmistumatta jääneistä teoksista: kalevalaisperäisestä sävelrunosta Luonnottaren teemaan (josta kehittyi lopulta Pohjolan tytär) ja Marjatta-nimisestä oratoriosta. 

Tässä vaiheessa uraansa, säveltäen mm. näyttämömusiikin Joutsikki, opuksen 50 kuusi laulua ja sinfonisen runon Öinen ratsastus ja auringonnousu, Sibelius oli siirtymässä pois romanttisesta tyylistä kohti suurempaa selkeyttä sekä muodon ja sonoriteetin säästeliäisyyttä. Näin ollen kolmas sinfonia välttelee tietoisesti esim. Skrjabinin Ekstaasin runoelman (1905–08) tai Mahlerin kahdeksannen sinfonian (1906–07) ylenpalttisuutta. Sen sijaan sinfonian avaava sellojen ja kontrabassojen lyhyt, säännöllinen ja rytmiltään kurinalainen teema määrittää tunnelman teokselle, joka suosii tiiviimpää, taloudellisempaa ”klassista” tyyliä – ei neo-klassista pastissia vaan lähempänä Sibeliuksen ystävän Ferruccio Busonin esittelemää käsitettä ”junge Klassizität” (”nuori klassistisuus”, joka halusi mennä etäämmälle 1800-luvun ohjelmallisista pyrkimyksistä lähestyen Bachin ja Mozartin melodioita ja absoluuttista musiikkia). Muotonsa puolesta osa on yhtä hyvin järjestetty ja helppo seurattava kuin wieniläisklassisen sinfonian avausosa, ja tämä tuo mieleen Sibeliuksen lausuman: ”Mielestäni Mozartin allegro on sinfonian osan täydellisin esikuva. Ajatelkaa sen ihmeellistä yhtenäisyyttä ja kokonaisuutta! Se on kuin keskeytymätön virta, jossa mikään ei ole silmiinpistävää eikä vaikuta häiritsevästi muuhun.” 

Hitaan osan näennäinen yksinkertaisuus kätkee sisäänsä ammattitaidon suuren hienostuneisuuden. Sen teemaa – jota Carpelan kuvasi ”ihmeelliseksi, kuin lapsen rukous” – toistetaan jatkuvasti ja hypnoottisesti sekä muunnellaan tässä muunnelma- ja rondo-muodon hybridissä. Finaali yhdistää scherzon ja finaalin tehtävät yhdeksi kokonaisuudeksi. Sibelius itse kuvasi osaa ”ajatuksen kristallisoitumiseksi kaaoksesta”. ”Scherzossa” on monia lyhyitä motiiveja, ja niitä yhdistellään ja rinnastetaan näennäisen loputtomin yhdistelmin. Lopuksi ilmestyy jalo marssiteema, ensin tunnustelevasti ja sitten vakuuttavasti selloilla. Kuten hitaassa osassakin, tätä teemaa toistetaan ja muunnetaan jatkuvasti, ja se hallitsee sinfonian loppuosaa ja lisääntyy intensiteetissään koko matkan teoksen loppuun asti. 

Andrew Barnett 

Dalia Stasevska 

Dalia Stasevska (s. 1984) on viimeisten vuosien aikana noussut näkyvimpien suomalaiskapel-limestarien joukkoon niin meillä kuin maailmalla. Muusikonuransa hän aloitti viulistina, ja soitti usein mm. Tampere filharmonian riveissä. Sibelius-Akatemiassa hän opiskeli alttoviulua ennen kuin päätti vaihtaa todellisen kutsumuksensa pariin. Valmistuttuaan kapellimestariksi vuonna 2012 ja johdettuaan monia suomalaisorkestereita, hän laajensi reviiriään myös Poh-joismaiden suuriin sinfoniaorkestererihin, kuten Oslon ja Tukholman filharmonikoihin, Göte-borgin sinfoniaorkesteriin sekä Ruotsin radion sinfoniaorkesteriin. Uusintakutsut ovat seuran-neet Stasevskaa kaikkialle, ja hän on hyvin tuttu näky pohjoismaisten orkestereiden edessä.  

Stasevskan toimintasäde on kattaa tätä nykyä koko maailman. Britteinsaarilla tekemänsä, on-nistuneet vierailut BBC Symphony Orchestrassa ja BBC Walesissa johtivat hänen pikaiseen nimitykseensä BBC:n sinfoniaorkesterin päävierailijaksi. Hän johti maailman suurimman klas-sisen musiikin festivaalin BBC Promsin avajaiskonsertin viime vuoden elokuussa, ja tänä vuonna hän johti festivaalin päätöskonsertin.  

Stasevska on vieraillut jo esimerkiksi Detroitin ja Dallasin sinfoniaorkestereissa, Ottawan Na-tional Arts Centressä, Liverpoolin kuninkaallisessa filharmonisessa orkesterissa, Hallén orkes-terissa, Lausannen kamariorkesterissa sekä Luzernin ja Barcelonan sinfoniaorkestereissa. Into-himoisena oopperakapellimestarina tunnettu Stasevska palaa myös Norske Operaan johtamaan Madame Butterflyn. Sinfonia Lahtea Stasevska on johtanut aiemmin vuosina 2015 ja 2016, ja syksystä 2021 lähtien hän toimii orkesterin ylikapellimestarina. 

Jaani Länsiö 

Maaria Leino 

Kun Maaria Leino oli aloittamassa musiikkiharrastusta, vanhemmille ei jäänyt vaihtoehtoja. He olivat miettineet selloa, koska toinen tytär jo soitti viulua. Maarian tahtoa ei edes ehditty kysyä, kun hän jo teki mielipiteensä tiettäväksi taklaamalla isosiskonsa kumoon leikkimopolla ja repimällä tältä viulun omakseen. Hienovarainen vihje meni perille, siskokset saivat omat viulut, ja pian myös Leino aloitti tunnit Lahden konservatoriossa Pertti Sutisen johdolla.  

Leinon kaveripiiri kasvoi viulun ympärille. Leinon isosiskosta Taijasta (nyk. Angervo, RSO:n II konserttimestari) ja Elina Vähälästä tuli erottamaton kolmikko, joka hoiti soittoharjoitukset ja kotiläksyt joka päivä samassa aikataulussa, jotta yhteisille leikeille jäi aikaa. Konservatoriossakin he kirittivät toisiaan. Kaikki opitut kappaleet soitettiin lavalla, ja kaverusten tervehenkinen kilpailu pakotti yrittämään aina vähän enemmän. Ehkä eniten kolmikon nuorinta, Leinoa.  

“Kyllähän se kannustaa kokeilemaan kovempaa, kun näkee vieressä kroolaamista ja itse ui vasta koiraa”, Leino vertaa. “Meitä oli hirveästi saman ikäisiä nuoria, joita oli kiva kuunnella, ja katsoa heidän kehitystään.”  

Leino on vuodesta 2014 soittanut Sinfonia Lahden konserttimestarina. Hän on soittanut myös Radion sinfoniaorkesterissa, Kansallisoopperan orkesterissa ja Helsingin kaupunginorkesterissa, ja tekee kutsuttuna konserttimestarina töitä myös ulkomailla, erityisesti Portugalissa ja Espanjassa. Sinfonia Lahden solistina Leino on soittanut monta kertaa. Viimeksi viime syksynä Astor Piazzollan Vuodenaikojen solistina ja liidaajana, ja syksyllä 2018 hän taituroi Aram Hatšaturjanin viulukonserton solistina Viipurin konservatorion 100-vuotisjuhlakonsertissa. 

Tämäniltainen teos, Steve Reichin Duo kahdelle viululle ja jousiorkesterille on Leinolle uusi aluevaltaus, joskin säveltäjän muu tuotanto on varsin tuttua. Leino on aina nauttinut Reichin musiikista.  

“Reichin teoksista Clapping Music on ihan suosikkeja”, Leino Sanoo. “Tämä teos tuntuu jotenkin meditatiiviselta, mutta myös hyvin rytmikkäältä ja lyyriseltä.”  

Leino esittää teoksen työkaverinsa, kollegansa ja Sinfonia Lahden vuorottelevan konserttimestarin Mikaela Palmun kanssa. Ei ole tavatonta, että kahden solistin teoksia tulkitaan kilvoittelun ilmentyminä, mutta Leino sanoo, ettei Reichin kohdalla sitä vaaraa ole.  

“Mikaelan kanssa on mahtavaa soittaa, muutenkin kuin pulttikavereina. Luulen, että tämä teos ei anna niin paljon tulkinnanvapautta, jotta se muuttuisi eri soittajien käsissäkään aivan eri kappaleeksi.” 

Maaria Leino soittaa LähiTapiolan omistamaa Santo Serafin -arvoviulua (Venetsia, n. v. 1740). 

Jaani Länsiö 

Mikaela Palmu  

Sinfonia Lahden vuorotteleva konserttimestari Mikaela Palmu on jo pitkään kuulunut Etelä-Suomen orkesterikentän kantaviin voimiin. Ammattilaiselämään hän tutustui jo teini-ikäisenä soittamalla 17-vuotiaana Helsingin kaupunginorkesterissa. Sittemmin Palmun viulu on soinut monissa Etelä-Suomen parhaista orkestereista.  

Viulunsoiton Palmu aloitti seitsemänvuotiaana. Hän seurasi serkkunsa esimerkkiä, ja halusi välttämättä valita juuri viulun. 

“Isäni oli kuulemma päättänyt, että minulle tulee viulu ja veljelleni sello”, Palmu sanoo. “mutta minä ehdin tehdä valinnan jo sitä ennen.”  

Opintonsa Palmu aloitti Turun konservatoriossa jo samana vuonna Tiina Hanhisen johdolla. “En muista alkuvuosista mitään, mutta opettajani mukaan vaadin aina lisää läksyjä ja edistyminen oli nopeaa. Se tuntuu oudolta, koska en pidä itseäni kovana harjoittelijana.” 

Palmu jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemiassa 12-vuotiaasta lähtien, ensin nuoriso-osastolla ja sitten varsinaisessa korkeakoulussa opettajinaan Jaana Haanterä, Igor Bezrodnyi ja Erkki Kantola. Urallaan Palmu on työskennellyt myös konserttimestarina: Suomen Kansallisoopperan orkesterissa hän soitti 14 vuotta, ja heti perään Turun filharmonisessa orkesterissa neljän vuoden ajan. Vantaan Viihdeorkesterin konserttimestarina hän aloitti vuonna 2014, ja keväällä 2020 alkoi pesti Sinfonia Lahden vuorottelevana konserttimestarina. Myös Palmun soitinvalintaa innoittanut serkku Vesa-Matti Leppänen päätyi konserttimestariksi. Hän soittaa Uuden-Seelannin Sinfoniaorkesterissa.  

Steve Reichin Duoa Palmu ei ole esittänyt aiemmin, mutta on saanut nauttia siitä yleisön puolella.  

“Kappale on todella hieno! Sen värimaailma on hyvin raikas ja avoin”, Palmu sanoo. “Viulut on sävelletty sellaiseen äänialaan, että soittimen yläsävelet soivat rikkaasti. Se on kuin sointikylpy, jossa voi kellua.” 

Palmu kokee Maaria Leinon tavoin, että Duossa ei ole kyse kilvoittelusta vaan yhteispelistä, jossa soittajien tasavertaisuus on osa teoksen olemusta.  

“Teknisesti ottaen teos ei ole viulistille kovin haastava, mutta sen rytmit ja kaanonmainen rakenne tuovat omat vaikeutensa. Ensin ajattelin, että minun roolini olisi säestävämpi, mutta kyllä kumpikin viulu on yhtä voimakas. Pitää olla kamarimusiikillinen ote. Jotta kappale hengittää, pitää koko ajan kuunnella, mitä toinen tekee.” 

Mikaela Palmu soittaa Satu, Eija ja Tuija Rajamäen soitinsäätiön omistamalla Nicolò Gagliano -arvoviululla (v. 1760–70). 

Jaani Länsiö 

Jess Gillam 

Lounais-Englannin Cumbriasta lähtöisin oleva Jess Gillam (s. 1998) on esimerkki uuden muusikosta. Hänen ammatillinen identiteettinsä liukuu kuin huomaamatta kaikkien lokeroiden ulkopuolelle. Manchesterin Royal Northern College of Musicissa opiskellut ja vuonna 2020 Guildhall School of Musicista valmistunut Gillam on noussut lyhyessä ajassa yhdeksi Euroopan seuratuimmista saksofonisteista.  

Gillamin läpimurto tapahtui vuonna 2016 hänen voittaessaan BBC:n nuorten muusikoiden kilpailun puupuhallinsarjan, mutta varsinainen tähti hänestä tuli syyskuussa 2018, kun hän esiintyi BBC Proms -festivaalin päätöskonsertissa. Esimerkiksi BBC Newsin ylisti häntä illan kiistattomaksi kohokohdaksi. Sittemmin hän on soittanut mm. Scottish Chamber Orchestran (SCO) solistina, Japanissa sekä Minnesota Orchestran Uuden vuoden konsertissa Osmo Vänskän johdolla. Gillam on myös perinteisen Decca-levy-yhtiön historian ensimmäinen saksofonisti, ja hänen debyyttilalbuminsa Rise nousi julkaisuviikollaan klassisten brittilistojen kärkeen.  

Gillam aloitti saksofoninsoiton seitsemänvuotiaana, mutta klassisen musiikin hän löysi paljon myöhemmin. Genrejen moninaisuuden hän näkee vain rikkautena. “Minuun on vaikuttanut moni musiikkityyli. Uskon, että hyvä musiikki on hyvää genrestä riippumatta, ja että tärkeintä on herättää tunteellisia kokemuksia, ja kenties myös älyllisiä, fyysisiä ja henkisiä”, hän kommentoi SCO:n haastattelussa. 

Gillamin on esiintyjänä persoonallinen ja sanavalmis. Jopa siinä määrin, että hänestä tuli BBC 3 -radiokanavan kaikkien aikojen nuorin juontaja aloittaessaan vuonna 2019 This Classical Life -ohjelman emäntänä vain 20-vuotiaana. Tämän lisäksi hän on juontanut BBC Proms -konsertteja televisioon.  

Brittisäveltäjä Gavin Bryarsin saksofonikonsertosta The Green Ray on tulossa yksi Jess Gillamin bravuuriteoksista. Hän on soittanut sitä mm. Bath Philharmonian ja Scottish Chamber Orchestran solistina, ja nyt myös Sinfonian Lahden debyytissään. Bryarsin musiikkiin hän tutustui tämän tunnetuimman teoksen Jesus’ Blood Never Failed Me Yet kautta. “Bryars käyttää soitinta kuin ihmisääntä ja hyödyntää sopraanosaksofonin kaikkia ilmaisullisia ja sielullisia mahdollisuuksia”, Gillam on sanonut. 

Gillam on Decca-taiteilija (Decca Artist).  

Jaani Länsiö 

Sinfonia Lahti 

Sinfonia Lahti on perinteet tunteva ja uutta luova lahtelainen, suomalainen ja kansainvälinen orkesteri.  

Sinfonia Lahden toiminnan ytimessä on laaja ja monipuolinen sinfoniakonserttien sarja, jota täydentävät laadukkaat viihdekonsertit. Painokkaassa osassa on Lahden ja sen alueen lapsille ja nuorille suunnattu toiminta. Orkesterin koti on Sibeliustalo, jonka ovat listanneet akustiikaltaan yhdeksi maailman parhaista konserttisaleista mm. The Guardian, The Wall St. Journal ja Die Welt. 

Vakituisina kapellimestareinaan orkesterilla on jo usean vuosikymmenen ajan ollut maailmalla menestyvät suomalaistaiteilijat – Osmo Vänskä, Jukka-Pekka Saraste, Okko Kamu ja viimeisimpänä syksyllä 2016 orkesterin ylikapellimestarina aloittanut Dima Slobodeniouk. Samat kapellimestarit ovat toimineet myös orkesterin Sibeliustalossa vuodesta 2000 lähtien järjestämän Sibelius-festivaalin taiteellisina johtajina. Orkesterin ylikapellimestarina ja Sibelius-festivaalin taiteellisena johtajana aloittaa syksyllä 2021 Dalia Stasevska. Orkesterin päävierailijana aloitti syksyllä 2020 saksalaiskapellimestari Anja Bihlmaier. 

Sinfonia Lahden laajan tunnettuuden maailmalla ovat luoneet mittava levytystoiminta, lukuisat ulkomaanvierailut ja verkkokonsertit. Jo yli 30 vuotta jatkunut levytystyö pääosin ruotsalaisen BIS-levymerkin kanssa on tuottanut lukuisia kansainvälisiä levypalkintoja, kolme platinalevyä ja seitsemän kultalevyä tuoneet noin sata äänitettä, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli 1,2 miljoonaa kappaletta. Erityistä huomiota ovat saaneet Osmo Vänskän johtamat, orkesterin maineelle kansainvälisesti tunnettuna Sibelius-orkesterina pohjaa luoneet Sibelius-levytykset mm. viulukonserton ja viidennen sinfonian alkuperäisversioista. Orkesterin kunniasäveltäjän Kalevi Ahon tuotannolla on niin ikään merkittävä rooli orkesterin levytystuotannossa. 

Sinfonia Lahti on esiintynyt useilla merkittävillä festivaaleilla ja musiikkiareenoilla ympäri maailman, mm. BBC Proms -festivaalilla Lontoossa, Valkeat yöt -festivaalilla Pietarissa, Amsterdamin Concertgebouwssa Berliinin filharmoniassa, Wienin Musikvereinissa ja Buenos Airesin Teatro Colónissa. Orkesterin konserttivierailut ovat suuntautuneet Japaniin, Kiinaan, Etelä-Koreaan, Yhdysvaltoihin, Etelä-Amerikkaan sekä useisiin Euroopan maihin. Kotimaassa Sinfonia Lahti on vieraillut vuodesta 2007 säännöllisesti Hämeenlinnan Verkatehtaalla ja on tuttu näky myös muilla suomalaislavoilla. 

Sinfonia Lahti aloitti säännölliset konserttilähetykset internetissä ensimmäisenä orkesterina maailmassa Classiclive.com-sivustolla vuonna 2007. Vuonna 2015 aloitettu Hiilivapaa Sinfonia Lahti -hanke toi orkesterille kansainvälisen Classical:NEXT-innovaatiopalkinnon vuonna 2018.