Ensikertalaisena konserttiin – näin otat elämyksestä kaiken irti

”Elävä musiikki on parempaa musiikkia.” -Neil Young 

Sibeliustalon 1229-paikkainen pääsali on tullut tunnetuksi yhtenä Suomen parhaiten soivista konserttisaleista. Arvovaltainen The Guardian nosti salin vuonna 2015 maailman kymmenen parhaan joukkoon, Wall Street Journal samana vuonna yhdeksi Euroopan viidestä parhaasta.  

Konserttitalon arkkitehtuuri on puurakentamisen mestarinäyte, vierailun arvoinen jo itsessään. Yksityiskohtiin on panostettu monin eri tavoin. Talon eri osia toisiinsa yhdistävän Metsähallin katossa voi esimerkiksi ihastella tähtitaivasta sellaisena kuin se näyttäytyi Jean Sibeliuksen syntymän hetkellä 8.12.1865. 

Puitteet ovat kunnossa, mutta konserttivierailun onnistuminen riippuu joiltakin osin myös omista valinnoistasi. Tässä joitakin vinkkejä. 

Mistä paikat?

Konserttiimme voit hankkia lippuja lippu.fi-verkkokaupasta, Lippupisteen Trion myyntipisteestä, R-kioskeista kautta maan tai Sibeliustalon lippukassalta tuntia ennen tapahtuman alkua. Olemalla ajoissa liikkeellä varmistat itsellesi mieluisimpien paikkojen saatavuuden. 

Parhaat paikat ovat tietysti makuasia. Hinnoittelun porrastus näyttää suuntaa, mutta esimerkiksi lavan takaisella urkuparvella on omat kannattajansa, eikä ainoastaan kustannussyistä. Urkuparvelta pääsee esteettömästi seuraamaan kapellimestarin otteita tai vaikkapa lyömäsoittajien ja vaskien toimintaa lähietäisyydeltä. Ensimmäinen tai toinen parvi tarjoavat nekin permannolle useita erilaisia vaihtoehtoja. Kokeilemalla löydät omat suosikkisi. 

Sisäänkäyntien lähettyviltä löytyy salikartta, jonka avulla voit vielä tutustua oman paikkasi sijaintiin salin puolelle siirtyessäsi. 

Käsiohjelma avuksi

Kun sinfoniakonserttiin saapuu ajoissa, illan esiintyjiin ja ainakin konsertin alkupuolen ohjelmaan ehtii hyvin tutustua ennakkoon Sibeliustalosta löytyvien maksuttomien käsiohjelmien avulla. Viihdekonserttien ohjelmasta löydät tietoa verkkosivuiltamme kunkin konsertin kohdalta.

Tyypillisesti noin kahden tunnin mittainen ohjelmakokonaisuus rakentuu perinteisesti alkusoitosta (tai muusta yksiosaisesta teoksesta), solistiteoksesta (konsertto) sekä väliaikaa seuraavasta laajasta orkesteriteoksesta (sinfonia). Kausi 2022–2023 on hyvä esimerkki siitä, että tämä kaava on kuitenkin hyvää vauhtia murtumassa. Avaramielisyyttä on ilmassa monella rintamalla. Tutustumalla käsiohjelman esittelyteksteihin autat itseäsi virittäytymään siihen, mitä on luvassa. 

Ennakkoluulottomuus palkitsee

Uteliaisuus ja avoin mieli ovat avaimia itselle uuden musiikin kohtaamiseen. Vaikka säveltäjä tai teos ei olisi ennakkoon tuttu, luvassa voi olla elämyksiä, joiden muisto kulkee mukana pitkään. Sinulla on ainoastaan voitettavaa, kun annat musiikille mahdollisuuden ja heittäydyt estoitta sen vietäväksi. Jos et ole ennen kokenut sinfoniaorkesterin loihtiman elävän musiikin voimaa, tulet todennäköisesti yllättymään. 

Kuppi kahvia tai lasillinen kuohuvaa?

Väliajan koittaesssa Metsähallissa on mahdollisuus nauttia kevyttä suolaista, leivoskahvit tai vaikkapa lasillinen kuohuvaa. Jonottamiselta välttyy tilaamalla tarjoilun ennakkoon verkkokaupasta tai Restis-sovelluksella (linkki vie lataussivulle). Iltapäiväkonserttien edellä Sibeliustalossa voi nauttia myös lounaan ravintola Lastussa. 

Sujuvasti Sibeliustalolle

Konserttiin on helppo saapua jalkaisin, omalla autolla, bussilla, sähköavusteisilla Mankeli-kaupunkipyörillä tai sulan veden aikana jopa omalla veneellä. Konsertin päätyttyä talon edustalla on takseja valmiina odottamassa. 

Pysäköinti satama-alueella ja Sibeliustalon edustalla olevalla hiekka-alueella on maksutonta iltakonserttien aikana ja viikonloppuisin. Ennen klo 18:aa järjestetyissä tapahtumissa pysäköinnin hinta on 1,00 € ensimmäiseltä tunnilta, 0,50 € seuraavilta tunneilta. 

Bussilinja 3 ajaa Sibeliustalolle torin kautta (Vapaudenkadun puoleinen D-pysäkki). Kyydistä voi jäädä tai siihen nousta aivan Sibeliustalon kohdalla. Junalla saapuva voi hypätä kyytiin Matkakeskuksessa. 

Saavutettavuuteen panostetaan

Pyörätuolilla liikkuville on varattu paikkoja pääsalin permannon riviltä 23. Pyörätuolin käytöstä on hyvä ilmoittaa jo lippuja varattaessa. Saattaja pääsee mukaan veloituksetta. Kulku paikoille onnistuu oikeanpuoleisessa kaikukammiossa sijaitsevalla hissillä.  

Kuulorajoitteisia varten pääsaliin on asennettu induktiosilmukka, lippukassalle palvelupistesilmukka. Sisämuurin vierestä salin kohdalta löytyy kolme invatunnuksella varustettua pysäköintipaikkaa. 

Päällysvaatteet naulakkoon

Sinfoniakonsertin etikettiin kuuluu, että päällysvaatteita ei oteta mukaan saliin. Naulakkopalvelu aukeaa tuntia ennen konsertin alkua. Naulakkomaksu on kolme euroa henkilöltä. Maksun voi suorittaa käteisellä tai kortilla. Alle 7-vuotiaiden päällysvaatteista ei peritä maksua. 

Askarruttaako konserttikäytös? Siihen voit tutustua täällä.